Siirry sisältöön

Asennemedia

Me vaikutamme, jotta sinä kuulut ja erotut.

Vuoden vaikuttavin toimisto 2025 & 2022

Asenteella tehty

1

Suunta

Määrittelemme kampanjan tavoitteet, luovan suunnan ja vaikuttajamarkkinoinnin roolin osana brändin vuosikelloa. Valitsemme vaikuttajat ja kanavat.

2

Aktivointi

Johdamme projektia vaikuttajan tukena: hoidamme yhteydenpidon, vaalimme brändin ja vaikuttajien laatumielikuvaa ja pidämme huolen siitä, että sisällöillä tehdään vaikutus.

3

Tulokset

Keräämme yhteen vaikuttajamarkkinoinnin tulokset, eli analysoimme mitä yhteistyöllä saavutettiin ja mitä jatkossa kannattaa kehittää.

Vaikuttaja-
markkinointi

Tuomme yhteen Suomen vaikuttajakentän kovimmat tekijät ja arvostetuimmat brändit. Suurin osa kuluttajista luottaa vaikuttajan suositteluun enemmän kuin mainontaan, ja vaikuttajamarkkinoinnin ROI on tutkitusti noin 11 x perinteistä mainontaa korkeampi.

Me Asennemedialla tunnemme vaikuttajat nousevista mikrovaikuttajista alan edelläkävijöihin. Teemme tuloksellisia ja inspiroivia kampanjoita koko maan kattavan vaikuttajaverkostomme kanavissa – ja niiden ympärillä. Parhaimmillaan vaikuttajan ja brändin yhteistyö ulottuu myös ilmiselvän ulkopuolelle.

Tahdomme tehdä yhteistyötä parhaiden kanssa ja pidämme jatkuvasti silmät auki uusien tuttavuuksien varalta. Vaikuttaja – lähetä meille mediakorttisi täällä!

Työt

Asennenews

Pysy kartalla ajankohtaisista Asennemedia-asioista, opi uutta vaikuttajamarkkinoinnista ja inspiroidu onnistuneista kampanjoista – joko Asennenewsia tai Instagram-tiliämme seuraamalla.

  • Tiedote: Asennemedia ostaa PR-toimisto Sugar Helsingin – liiketoimintakauppa vauhdittaa strategista uudistumista

    Tiedote: Asennemedia ostaa PR-toimisto Sugar Helsingin – liiketoimintakauppa vauhdittaa strategista uudistumista

    Jukolan talo, eteläisessä Hämeessä seisoo erään mäen pohjoisella rinteellä, liki Toukolan kylää. Sen läheisin ympäristö on kivinen tanner, mutta alempana alkaa pellot, joissa, ennenkuin talo oli häviöön mennyt, aaltoili teräinen vilja.

  • Rekry: Maksetun mainonnan osaaja  (freelancer/yrittäjä)

    Rekry: Maksetun mainonnan osaaja  (freelancer/yrittäjä)

    Etsimme vaikuttajamarkkinoinnin toimistoomme kokenutta maksetun mainonnan osaajaa tukemaan vaikuttajakampanjoiden mediatoimenpiteitä erityisesti Meta- ja TikTok-kanavissa.

  • Kannattaa kuulua, jotta erottuu. Mikä podcasteissa viehättää?

    Kannattaa kuulua, jotta erottuu. Mikä podcasteissa viehättää?

    Audion ja podcastien kulutuksen kasvu on ollut (ja on) hurjaa. Radiomedian tutkimuksen mukaan jopa 1,3 miljoonaa suomalaista kuuntelee audiota suoratoistopalveluiden tai podcastien kautta joka viikko.

Näytä kaikki