Tiedote 1.3.2018

Ulla Vartiainen ja Hanna Westerholm

Vaikuttajamarkkinoinnin toimisto Asennemedia ostaa podcastien tuotantoon ja kaupallistamiseen erikoistuneen Wecastin liiketoiminnan ja keskittyy jatkossa entistä monikanavaisempaan vaikuttajamarkkinointiin. Inspiraatiota on haettu muun muassa Ruotsista, josta löytyy jo useita sosiaalisen median suosituimpia profiileja monikanavaisesti edustavia toimistoja. Tavoitteena on tarjota brändeille uusia keinoja ja kanavia entistä vaikuttavampaan markkinointiin.

Tavatessamme Wecastin perustajien kanssa ensi kertaa vuoden 2017 loppupuolella havaitsimme, että jaamme samat arvot ja näkemyksen vaikuttajamarkkinoinnin tulevaisuudesta. Yhdessä pystymme toteuttamaan visiotamme Suomen kiinnostavimpien, tarkoin harkittujen profiilien edustamisesta kanavariippumattomasti. Ruotsissa suosituimmat bloggaajat tekevät myös omaa podcastia ja uskomme samaan kehitykseen Suomen markkinalla. Näin ollen oli luontevaa yhdistää voimamme“, kiteyttää Asennemedian perustaja ja toimitusjohtaja Ulla Vartiainen.

Yrityskaupan myötä Wecastin perustaja ja toimitusjohtaja Hanna Westerholm siirtyy Asennemedian palvelukseen vastaamaan yhtiön podcast-liiketoiminnasta. Yhtiön muut perustajat ja osakkaat Victoria Berger, Emilia Gustafsson ja Ira Gylling siirtyvät taka-alalle päivittäisestä tekemisestä, mutta osallistuvat jatkossakin uusien podcast-konseptien kehittämiseen.

 

Wecast on podcast-markkinoinnin edelläkävijä Suomessa

Wecastin tarina alkoi, kun Tukholmassa asuva yhtiön perustajajäsen Victoria Berger huomasi, että yksikään mediakentän toimija Suomessa ei tuottanut podcast-konsepteja samalla tavalla kuin Ruotsissa, jossa suosituimmilla ohjelmilla on jopa puoli miljoonaa kuuntelijaa viikkotasolla. Tällä hetkellä Wecastin podcasteilla on yhteensä noin 400 000 kuuntelua. Podcastit ovat erittäin kiinnostava uusi kanava brändeille, jotka haluavat profiloitua edelläkävijöinä:

Wecastin teettämän tuoreen tutkimuksen mukaan kuuntelijat ovat erittäin lojaaleja – lähes 70 % kuuntelee kaikki tai suurimman osan jaksoista kun kerran aloittaa tietyn podcast-ohjelman seuraamisen. Kuuntelijoista 80 % pitää sponsoroitua sisältöä podcasteissa ei lainkaan tai vain joskus ärsyttävänä, mikä tekee siitä markkinoijien kannalta erittäin mielenkiintoisen median“, Vartiainen valottaa.

Wecastin perustajajäsenillä on taustaa digitaalisen liiketoiminnan kehittämisestä, brändien rakentamisesta, markkinoinnista ja myynnistä, mikä on luonut hyvät lähtökohdat Wecastin perustamiselle. Konseptien lähtökohtana ovat alusta asti olleet kiinnostavat ja seuratut henkilöbrändit:

On mahtavaa päästä yhdistämään voimat Asennemedian kanssa, joka on vaikuttajamarkkinoinnin ehdoton edelläkävijä Suomessa. Yhdessä verkostomme vaikuttajien kanssa voimme tulevaisuudessa tarjota asiakkaille mitä mielenkiintoisimpia konsepteja ja vaikuttavaa markkinointia kanavasta riippumatta, olipa kyse podcastista, blogipostauksesta, tapahtumasta tai vaikkapa sisällöntuotannosta yrityksen omiin kanaviin“, hehkuttaa Wecastin toimitusjohtaja Hanna Westerholm.

 

Lisätiedot:

Ulla Vartiainen
Asennemedia
ulla@asennemedia.fi
+358 50 3239626

Hanna Westerholm
Wecast
hanna@wecast.fi
+358 50 505 1773

 

Asennemedia on vuonna 2015 perustettu vaikuttajamarkkinointitoimisto ja blogiagentuuri, joka edustaa Suomen arvostetuimpia mielipidevaikuttajia. Yhteisön 20 mielipidevaikuttajaa tavoittavat viikoittain yli 135 000 lukijaa blogeissa ja sosiaalisen median kanavissa.

www.asennemedia.fi

 

Wecast on vuonna 2017 perustettu itsenäinen podcast-verkosto ja sisällöntuotantoyhtiö, joka on erikoistunut podcastien kaupallistamiseen. Verkostoon kuuluu Suomen tämän hetken suosituimmat podcastit, kuten Suomen Suosituin Podcast (Kasper Strömman ja Mikko Pykäri), Afterwork (Jenni Rotonen, Petra Soikkeli ja Rina Järventaka), Unelmaduunarit (Hanne Valtari ja Satu Rämö), Kermaperse ja Komposti (Hanna Gullichsen ja Joonas Laurila) sekä Hanna & Metti (Hanna Väyrynen ja Metti Forssell). Podcastit ovat ääniohjelmia, joita kuunnellaan kännykän podcast-sovellusten, kuten Acastin tai iTunesin kautta. Wecast toimii Acastin edustajana Suomessa.

www.wecast.fi