Asenteen tiimi on tunnin päivästä tavoittamattomissa – miksi?

Etätoimistoilla ei pääse pitämään yhteisiä lounas- tai kahvitaukoja niin kuin toimistoarjessa olimme tottuneet, ja vuoden alussa heräsimme siihen, ettemme muista pitää taukoja välttämättä ollenkaan. Siispä teimme yhdessä pienen linjauksen, jolla on ollut suuri merkitys. Projektijohtajamme Erika kertoo miten ja miksi.

Töiden siirtyminen kotikonttoreille nyt jo vuosi sitten sujahti yllättävän helposti, ja työpäiviin tuntui ilmestyneen kerta heitolla hurjasti lisää työtunteja. Työn tehokkuus oli huipussaan ja kynä sauhusi to do -listan yllä tiuhaan tahtiin. Kun päivistä jäi kokonaan pois työkavereiden kanssa venähtäneet kahvinhakureissut, kuulumisten vaihdot ja höpöttelyt milloin mistäkin, aikaa jäi enemmän suorittamiseen. Täysin huomaamatta työpäivät alkoivat kulua ilman taukoja.

”Vastaan vielä tähän mailiin, jotta saan asian eteenpäin ja syön sitten” – mutta niitä maileja ja viestejä paukkasi koko ajan lisää, ja yhtäkkiä päivä olikin jo pulkassa. Tuli tunne, että täytyy olla koko ajan tavoitettavissa, sillä minä hetkenä hyvänsä saattaa tulla jotain kiireellistä, mihin on reagoitava sillä sekunnilla. Oma ajatteluni kääntyi välillä myös siihen, että jos en heti vastaa, toinen saattaa olla pulassa tai olettaa, että en tee töitä ollenkaan.

Uusi vuosi tuo aina mukanaan jotain maagista uuden alun tunnetta ja motivaatiota tehdä pieniä tai isoja muutoksia elämään. Niinpä vuoden 2021 lupaus itselleni oli, että tänä vuonna pidän huolen tauoista. Nyt saa loppua lounastaukojen laiminlyöminen. Oivalsin myös vihdoin, että lounastauon ei tarvitse tarkoittaa pelkästään ruokailuun käytettyä aikaa – lounastauon voi aivan yhtä lailla hyödyntää mm. ulkoiluun, pyykkien pesuun tai vaikka pikaiseen ruokakauppakäyntiin.     

Ilokseni en ollut näiden ajatusten kanssa yksin, sillä jokainen tiimissämme pohti samaan aikaan samoja asioita. Ongelmaksi koitui, että löysimme ajoittain itsemme lounaskävelyiltä sormet kohmeessa näpyttelemässä puhelimiamme, tarkistaaksemme, onko taukomme aikana ehtinyt tapahtua jotain kiireellistä huomiota kaipaavaa. Toki lenkeillä tuli hengitettyä raitista ilmaa, mutta ajatukset eivät irtaantuneet työnteosta hetkeksikään – päinvastoin, jokaista askelta painoi ikävä tunne siitä, että pitäisi olla koneen ääressä reagoimassa milloin mihinkin.

Kävimme ongelmaa läpi yhdessä tiimini kanssa ja ymmärsimme, että etätöiden aikakausi on saanut meidät olettamaan, että reagointikyvyn tulisi olla aina ripeää. Päätimmekin aloittaa yhdessä viikon kokeilujakson, jonka aikana sääntö oli, että emme työpäivien aikana saaneet lähettää toisillemme viestejä klo 11–12 välillä. Kokeilun tavoitteena oli, että jokainen olisi oikeasti tunnin pois työasioiden ääreltä. Näin jokainen pääsisi nauttimaan hetken tauosta ja vaikka raittiista ilmasta, ilman syyllisyyttä siitä, ettei ole hetkeen tavoitettavissa.

Näinkin yksinkertaisen kokeilun tuloksena lounastauosta tuli ihan oikea tauko, milloin puhelinta ei tullut kaivettua kesken lenkin taskusta ja ajatukset pystyi suuntaamaan aivan muihin asioihin. Lenkin sai vedettyä hyvällä fiiliksellä loppuun, minkä ansiosta työn touhuun oli mukava palata pienen aivojen nollauksen jälkeen, jolloin loppupäivä sujui taas tehokkaammin ja luovuudelle oli jälleen tilaa.

Kokeilun jälkeen otimme aiheen esille yhteisessä viikkopalaverissa ja suosittelimme päivittäistä offline-tuntia myös muulle toimiston väelle. Nyt lopputuloksena onkin, että Asennemedialla vietetään joka päivä klo 11–12 tunti kukin itselleen sopivalla tavalla, mutta siten, ettei tuleviin viesteihin tai puheluihin tarvitse reagoida.

Offline-tunnin ehkäpä paras anti on, että silloin ajatukset saa oikeasti siirrettyä hetkeksi muualle. Erityisesti talvikuukausina on ihanaa saada paistatella hetki päivänvalossa. Yhteisellä käytännöllä on myös se mahtava puoli, että kun koko toimisto on offline samaan aikaan, kenellekään ei tule tarpeettomia paineita olla tavoitettavissa – ja tavoittamattomissa oleminen on oikeasti ihanaa. Vaikka emme pääse porukalla lounaalle tai kahville niin kuin toimistoarjessa olimme tottuneet, yhteisen offline-tunnin aikana pääsemme kaikki yhdessä latautumaan, vaikka olemmekin erillämme.

Kirjoittaja: Erika Lumme